JOULUN NETTIKOLUMNI
Darts on vakava asia. Haudan vakava. Elämäkin on vakavaa. Eli erityisen vakavaa on dartselämä. Siksi kirjoitin tämän kolumnin!
SM Darts vuonna 20xx
Dartsin vuoden 20xx SM kisat pelataan Lahden Sibeliustalolla. Paikka valikoitui laajan kartoituksen ja tarjousrumban jälkeen. Kisan pääjärjestäjä eli SDL painotti valinnassaan erityisesti talon toimivuutta ja kokemusta show-luonteisten näyttämötapahtumien järjestäjänä.
Tässä ”pää” SM-kilpailussa pelataan vain miesten ja naisten 501 singelit. Ikäkaudet, parit ym. sarjat pelataan toisena ajankohtana. Kisaan osallistuu 40 pelaajaa; 32 miestä ja 8 naista. Pelaajat on karsittu siten, että puolustavilla mestareilla on suora paikka ja muut on karsittu alueellisesti. Näihin aluekarsintoihin osallistui huomattava määrä pelaajia ja esimerkiksi Oulun aluekarsinnassa jouduttiin tilojen puutteen vuoksi pelaajamäärä rajoittamaan tuhanteen pelaajaan. Liitto onkin harkinnut rajoittaa aluekarsintojen pelaajamääriä nostamalla tämän hetkistä naurettavan alhaista 120 € osallistumismaksua huomattavasti seuraavalla kaudella.
Kisat järjestetään kolmena iltana siten, että perjantai-iltana pelataan kaksi naisten ja kahdeksan miesten ensimmäisen kierroksen ottelua. Lauantai-iltapäivän sessiossa pelataan loput ensimmäisen kierroksen ottelut. Lauantain iltasessiossa pelataan kaikki miesten toisen kierroksen ottelut. Sunnuntaina puolestaan pelataan miesten kvartsit, kaikki semit ja pienen tauon jälkeen molemmat finaalit. Ottelut pelataan noin 60 m leveällä lavalla, jonka upea tausta kohoaa aina kahdeksan metrin korkeuteen asti. Lavan pääsuunnittelijana toimi maailmankuulu muotoilija Harri Koskinen.
Ennakkomyynnissä myydään ensin kokonaispaketit, joissa on liput kaikkiin sessioihin, ateriat Sibeliustalolla sekä keskustan hotelliin sovittu majoituspaketti. Toiseksi myydään pelkät lippupaketit (koko viikonloppu) ja viimeiseksi yksittäisiin sessioihin kuuluvat liput. Lauantai-ilta ja sunnuntai myytiin loppuun ennakkomyynnissä jo hyvissä ajoin, mutta lauantain iltapäivälle voi kysyä joitain hajapaikkoja vielä ovelta. Perjantai-illalle löytyy vielä satoja lippuja, mutta kokemuksen mukaan nekin myydään lähestulkoon loppuun peli-iltana.
Yleisöä paikalle tulee siis muutama tuhat per sessio. Enemmänkin varmaan kasaan saataisiin, ellei koko kisa näkyisi livenä urheilukanavalla sekä liiton oman nettipalvelun kautta. Laaja TV-koneisto syö myös jonkin verran tilaa yleisöltä lattialla, mutta joka asiassa ei voi voittaa.
Livelähetyksen ja siihen liittyvän tuotantoryhmän lisäksi paikalle saapuvat niin ylen urheiluruutu, maikkarin tulosruutu kuin nelosenkin urheilutoimitus. Pelaajahaastatteluille on varattu oma aikansa ennen otteluita, mutta jälkitunnelmia muut kanavat saavat vasta kun pelaajahaastattelut on näytetty livekanavalta. Paikalle tulevat TV-ryhmät myös Hollannista ja Englannista sillä Suomen mestaruuskisat ovat tärkeitä mediatapahtumia myös siellä.
TV:n, radioväen sekä sanomalehtien edustajien lisäksi paikalle saapuvat myös seurapiiritoimittajat. Tosin Rita Tainolaa ei tänä vuonna näy, sillä kisat sattuivat pahasti Thaimaan reissun kanssa yhtä aikaa. Sen sijaan mistään hinnasta ei kisasta pois jäisi Urheilulehden johtava darts-analyytikko Teemu Häränsilmä. Tämän välillä ruoskivaakin sanan säilää viikoittaisessa nettikolumnissaan viljelevän toimittajan analyyseja ahmitaan niin netin kuin printatunkin median kautta kouluissa, kirjastoissa, kodeissa ja työpaikoilla. Aina uuden kolumnin jälkeen täyttyvät kymmenet darts-forumit kehuista, haukuista ja vasta-analyyseista. SM-kisojen jälkeen videokolumni ilmestyy taas maanantaina ja useat palvelimet tulevat kaatumaan.
Tavalliselta rahvaalta sekä eräänlaisilta semi-VIPeiltä tilaa vie myös varsin laaja VIP alue. Kyseisellä alueella risteilevät lähinnä sponsorien edustajat, tietynlaiset toimittajat sekä erityiset kutsuvieraat. Sponsoreiden edustajina paikalta löytyvät mm. näkyvin välinevalmistaja (kisan virallinen taulu), kisan pääsponsori ja toki mm. Veikkaus. Onhan SM-Darts Veikkauksen vuoden kolmanneksi suurin yksittäinen vedonlyöntitapahtuma. Kutsuvieraiden joukko koostuu lähinnä vanhoista – jo uransa lopettaneista – mestareista sekä liiton kunniajäsenistä ja nykyisestä puheenjohtajistosta. Toki niin valtiovallan kuin SLU:nkin edustus haluaa tulla paikalle ja aina heille kutsu lähteekin. Myös ulkomaalaisia dartshenkilöitä kutsutaan ja toki näin tärkeään tapahtumaan he järjestään saapuvatkin. Jokainen VIP-tilassa pyörivä henkilö tosin havaitsee dartsmaailman perinteisen jaon siinä, että Barry Hearn ja Olly Croft istuvat tasan eri puolilla tilaa, vaikka virallisesti edustavatkin jo samaa organisaatiota.
VIP-vieraiden viihtymisestä otteluiden välillä huolehtii johtava joukko maan eturivin stand-up koomikoita. Bravuuri on ehdottomasti Andre Wickströmin ja Krisse Salmisen välinen darts-ottelu – huumorimielessä tietysti. VIP-tilojen tarjoilusta vastaava catering-yritys on ottanut lihanleikkaajiksi matkaan Harri Syrjäsen ja Jyrki Sukulan. Darts-hemmoja molemmat.
SM-viikonloppu työllistää viikonlopun ajaksi noin 200 henkilöä. Lukuun ei ole laskettu TV-väkeä. Suurin osa väestä toimii turvamiehinä ovilla, tarjoilutiloissa jne. Myös kirjureita ja muita toimitsijoita löytyy melkomoinen määrä. Vapaaehtoisten (korvausta vastaan tietysti) kirjureiden lista on pitkä jo seuraaviinkin kisoihin.
Hallitseva miesten mestari pelaa ensimmäisen kierroksen ottelun perinteisesti lauantain iltapäiväsession aluksi. Perinteisiin sisältyy myös hallitsevan mestarin sisääntulo: 18 metriä pitkä limusiini tuo mestarin oven eteen, mistä hän kävelee huutavan yleisömassan läpi lavalle.
Lauantain iltapäiväsession ja iltasession välissä järjestetään kisapaikan aulassa darts-näyttely. Siis eräänlaiset messut. Näyttelyssä eri maahantuojat ja tarvikemyyjät pääsevät esittelemään uutuuksiaan ja erikoisuuksiaan kiinnostuneille. Paikalle ovat saapuneet myös maan johtavat dartspsykologit esittelemään palveluitaan. Myös maan tunnetuin darts-kirjailija Mikko Laiho on esittelemässä kirjasarjansa uusinta opusta ”Ehkä jäi sit kuitenkin jotain sanomatta, mutta nyt varmasti kerron loput DARTSISTA”. Tosin Mikko ei ole yksin uutuutensa kanssa sillä myös pari muuta alan sanaseppoa ovat saapuneet paikalle. Suurella mielenkiinnolla odotettu liiton aiemman puheenjohtajan Esko Mäyrän 380-sivuinen tilitys ”B-kisat on perseestä” on esillä. Kirja on loistavaa jatkoa edellisenä vuonna ilmestyneelle huipputeokselle ”Miksi halusin käyttää kaikki liiton varat huippupelaajiin”. Lisäksi standin on varannut myös Marko Kantele kirjalleen ”Sekajoukkueet tasoituspisteillä pelastivat elämäni”. Risto Sporan ”Näin tein keilaajista dartsaajia” ei valitettavasti ehtinyt painosta.
Sanomattakin on selvää, että paikalle on saapunut kymmeniä tuhansia messuvieraita, jotka eivät saaneet lippua peleihin, mutta saapuivat vain tutustumaan näyttelyn antiin. Iltasession alkaessa ja näyttelyaulan hiljentyessä tämä suuri joukko valloittaa Lahden keskustan baarit seuraten jättiscreeneiltä illan suorituksia. Toiselta urheilua näyttävältä kanavalta tulisi Englannin valioliigan viimeisen kierroksen mestaruuden ratkaiseva ottelu Manun ja Liverpoolin välillä, mutta sitä ei seuraa kukaan (yksi kaarinalainen koronakeppi yritti protestoida, mutta tajusi jääneensä yksin mielipiteensä kanssa). Sanomattakin on selvää, että jääkiekon SM-liigan play-off ottelu on siirretty ja viikonlopun kotimainen urheiluanti rauhoitettu tälle jättitapahtumalle.
Itse pelaamisen taso ei kyseisenä vuonna noussut aivan odotetulle tasolle, mutta ottelut olivat sitäkin tasaisempia. Kahtena edellisenä vuonna saavutettu ysitikkainenkin jäi tällä kertaa väliin ja samalla sponsorin lupaama Ferrari jäi talliin ainakin vuodeksi. Koko kisan miespelaajien kolmen tiukan keskiarvoksi jäi kohtuuvaatimaton 98,14 voittajan pelatessa 108,55 turnauskeskiarvolla. Naisten osalta vastaavat lukemat olivat 78,30 ja 86,75. Maksimipoikkaisun 170 esitti yhteensä neljä pelaajaa tienaten näin extrapalkintoina Las Vegasin reissun.
Voittaja löytyi sunnuntaina huikean jännitysnäytelmän jälkeen.
Untako? No vaikka toiveunta. Hyvää joulua!!
TOP Lista
Tämänkertainen lista koostuu seuroittain pelaajamäärästä, joka seuran jäsenmäärästä jää ulkopuolelle kun vähennetään kierroksittain liigassa pelaavien pelaajien lukumäärä. Nämä ovat siis reservejä eli ainakaan näillä seuroilla ei pitäisi olla ongelmia kerätä a) joukkueita kasaan b) kirjureita auttamaan c) on-line keskiarvolaskija paikalle. Huom, jäsenmäärä syyskuussa.
|
1. Samuli Blues |
21 |
|||
|
2. Sörkan Tikka |
18 |
|||
|
3. DC Steissi |
17 |
|||
|
4. Tillikka DC |
17 |
|||
|
5. Santa Fé DC |
16 |
|||
|
6. KSD |
14 |
|||
|
7. Päkki Darts |
14 |
|||
|
8. Richard's Dart |
14 |
|||
|
9. SavonlinnaDarts |
14 |
|||
|
10. Terävät |
14 |
|||
|
|
Kuukauden knoppi
Tiesitkö, että Phil Taylorin käsi on vakuutettu £2.000.000 arvosta. Lähde: The Sun Darts Quiz Book, 2007.